Heikki Korkala

Taiteilija

Silta Ep 

Silta on toinen soolo julkaisuni. Se on nimensä mukaisesti silta, teos ensimmäisen ja trilogian tulevan kolmannen osan välillä. Ep jatkaa Ajatuspuun viitoittamaa tyyliä ja tapaa tehdä musiikkia, mutta tuo myös mukanaan oman tapansa toimia.

 

 

 

 

 

 

Ajatuspuu (2015)

Idea, siemen - Kuin puu, lähtee ajatus kasvuun.
Mielen sopukoihin juurensa kasvattaa,  kohti korkeuksia nousemaan.
Puu vahvistuu ja kasvaa, haarautuu ja välillä joku oksista saattaa katketa.
Sen puu kestää.
Lopulta puusta on kasvanut niin jykevä ja vahva, että se kestää kovimmankin myrskytuulen,
ja niin kaunis ja vehreä ettei sitä edes kuivinkaan vuosi tai kylmin talvi saa hengiltä.
Ei jokaisesta ajatuksesta kasva suurta puuta,
mutta ajan saatossa niistä harvoista ja  tärkeimmistä ajatuksista kasvaa metsä,
jonka maaperässä vain kauneimmat totuudet kukkivat.

Ja ainoa asia mitä puu tarvii kasvaakseen on rakkaus.

 

 

 

Ajatuspuu on 2015 valmistunut ensimmäinen soolo albumini.
Sen juuret ovat syvällä intuitiivesen luomisen ytimessä ja se tavallaan kertoo oman synnyin tarinansa.
Rakenteeltaan Ajatuspuu on vaiheteleva kokonaisuus orgaanisia sämpleistä kasattuja biittejä, kokonaan soitettuja sävellyksiä ja kokeilevampia ambientteja.
Kokonaan instrumentaalinen ja äänimaailmaltaan ilmava ja hieman mystinen.
Levyn yhtenä lähtö kohtana on että jokainen ääni on äänitetty jostain oikeasta lähteestä, joten mitään ääntä ei ole luotu vain tietokoneella.
Olen ikään kuin "keräillyt" äänitteitä levyä varten joista osa on äänitetty puhelimella ja osa kotistudio meiningillä.
Lisäksi melkein kaikki levyllä kuullut soittimet olen soittanut itse, lukuun ottamatta muutamaa sämpleä jossa on vierailemassa hyviä ystäviäni.
Levyltä kuultavat teokset ovat hetkiä, tunnelmia ja tuntemuksia. Kokonaisuutena levy on varsin tarinallinen,
ja suosittelenkin kuuntelemaan sen alusta loppuun, ajattelemaan sitä ensisijaisesti kokonaisuutena.

 

 

Siemen   1:48
Rumpumetsä   3:57
Kahleet   4:55
Sadesuoja   3:08
Neitokainen   5:17
Kelo p.1   4:20
Kelo p.2   5:20
(Kadonnut skit)   1:35
Ajopuu   4:27
Kahdeksan kielinen tervehdys   6:12
Kaipuu   3:34
Kutsumus   5:04
Luomisesta   3:49
Juuret ja Hedelmä   5:16